Agnar Myklen Laulu punaisesta rubiinista

Agnar Myklen Laulu punaisesta rubiinista herätti ilmestyttyään eri maissa 1956 ja -57 sellaisen paheksunnan aallon, että monessa maassa se kiellettiin moraalittomana ja rivona. Painoksia takavarikoitiin ja poltettiin. Suomessakin Epäsiveellisen kirjallisuuden vastustamisen valvontalautakunta eli Pornografialautakunta esitti Caius Kajantin kustaman kirjan takavarikkoa ja tuhoamista, mutta koska esitys oli syntynyt äänestyksen jälkeen journalistijäsenen vastustaessa, oikeusministeri J.O. Söderhjelm ei katsonut päätöstä sitovaksi.

Oikeuskansleri Olavi ”Honka-liitto” Honka, josta vuonna 1962 olisi voinut tulla Suomen presidenttikin, kuitenkin oli kirjasta niin tohkeissaan, että erilaisten piruettien jälkeen kirja kuitenkin päätettiin 15.10.1957 takavarikoida. Päätöksen teki Hongan kiristyksen alla sisäasiainministeri Teuvo Aura, joka toimi vt. oikeusministerinä Söderhjelmin ulkomaanmatkan aikana. Kirja takavarikoitiin ja oikeudellisten valitusprosessien jälkeen yhteensä 5002 kappaletta kirjaa poltettiin 1959 Rauma-Repolan höyryvoimalaitoksen uunissa. Se oli varmaakin asiaa ajaneille Suomen itsenäisyydenajan kulttuurihistorian suurimpia hetkiä.

Kuitenkin vajaat tuhat kappaletta oli kadonnut matkasta ja ne sitten kiersivät kansan karttuisissa käsissä vuosikausia. Lopulta kirjasta saatiin uusi painos 1970, kun Aarre Simonen oli Koiviston hallituksen oikeusministerinä ja lupasi Kajantille, että ainakaan hänen aikanaan ei kirjaa enää takavarikoitaisi. Tarinan Rubiinin kohtalosta kertoo Kai Ekholm toimittamassaan kirjassa Kielletyt (1990), jossa käsitellään sensuurin historiaa.

Kun minä joskus alle parikymppisenä sain yhden kappaleen Rauma-Repolan uunista säästyneitä Rubiineita käsiini, harpoin kirjan läpi sen maineen sokaisemana. Seksikohtaukset olivat nuorukaisesta meheviä, ei siitä sen kummempaa. Mutta muuten kirja ei tehnyt minuun suurempaa vaikutusta. Kun joskus paljon myöhemmin, monta kymmentä vuotta kokeneempana, luin kirjan uudestaan, tajusin, miten rujon kaunis, syvällinen ja filosofinen mestariteos se on. Seksiä kirjassa on edelleen tarkalleen yhtä paljon kuin siinä oli minun nuoruudessani, mutta tämän ajan silmin katsottuna sitä ei ole mitenkään ylettömästi eikä se missään tapauksessa ole rivoa niin kuin kirjaa aikanaan arvosteltiin, ne jotka arvostelivat. Seksi on tullut kaapista ulos. Opettajakin harrastaa sitä, samoin pappi ja naapurin setä ja täti. Ja oikeuskansleri ja oikeusministeri. Kirjoja ei kovin usein julisteta pannaan sen vuoksi enää – tai vielä. Sillä epäilen, että esimerkiksi Vladimir Nabokovin mestariteos Lolita nyt vuonna 2022 jäisi useimmilta kustantajilta julkaisematta, vaikka se vuonna 1955 menikin Pariisissa läpi Olympia Pressin Maurice Girodiasin tarkan sihdin. Me elämme aikaa, jolloin yhä useampi on löytänyt lopullisen totuuden, ja se alkaa taas näkyä kulttuurissa monin tavoin.

Myklen kirjan nimi ”punainen rubiini” tarkoittaa juuri sitä mitä luultavasti ajatteletkin sen tarkoittavan, mutta se ei tarkoita vain sitä. Se on myös allegoria, jota en tässä ala purkamaan, jotten spoilaa mahdollisesti kirjasta kiinnostuvan lukijan löytämisen iloa.

Kirja kertoo norjalaisen nuorukaisen Ask Burlefotin ensimmäisestä vuodesta vasta perustetussa Kauppakorkeakoulussa jossain pienessä norjalaiskaupungissa (Bergenissä) toisen maailmansodan alla 1938-1939. Ask on taiteellinen ja monilahjakas mutta itsestään epävarma, mielestään liian pitkä ja kömpelö, ja taipuvainen ajattelemaan liikaa. Ja niin kuin tarinan tuhatjalkainen, joka alkoi ajatella jalkojaan, Ask kompastuu jalkoihinsa tämän tuosta. Hän näkee itsensä suurena syntisäkkinä ja kokee jatkuvasti syyllisyyttä, moraalista krapulaa. Henki olisi altis mutta liha heikko.

Toisaalta hän on tulisielu, jota vanha pikkuporvarillinen itsekeskeisyys sekä kirkollinen uskovaisuus ja tekohurskas kaksinaismoraali tympivät. Vannoutuneena ateistina ja sosiaalisena vallankumouksellisena hän hakeutuu nuorsosialistisen opiskelijayhdistyksen jäseneksi. Sosialismin aate on melkein lapsesta lähtien ollut hänelle elämän johtotähti, mutta myös mittari, jonka ihanteita vasten katsottuna hän kokee usein kutistuvansa maan rakoon. Sieltä käsin hän mykkänä ihailee aatteen suurmiehiä ja naisia, joita hän tapaa yhdistyksessä.

Pohjimmiltaan kirja on nuoren miehen kehitystarina, eikä mitenkään tavattoman miehen. Minäkin näen Ask Burlefotissa paljon omaa itseäni, mutatis mutandis. 1970 -luvun Helsinki ei ole 1930- luvun lopun norjalainen pikkukaupunki, mutta ihmiset ovat loppujen lopuksi muuttuneet puolessa vuosisadassa vähemmän kuin usein tahdomme uskoa, monissa asioissa eivät lainkaan. Juuri siksi todella hyvä kirja ei menetä merkitystään muutamassa vuosikymmenessä, ja on sellaisiakin kirjoja, jotka vielä satoja vuosia julkaisemisensa jälkeen saattavat pistää viisaudellaan kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää.

Tokikaan Myklen Laulu punaisesta rubiinista ei voi puhutella jokaista miestä, koska miehilläkin on minäkuvia niin moneksi. Ja kun se on niin tiiviisti erään nuoren miehen kirja, en osaa arvioida miten helppoa naisen on asettua sellaiseen lukuasentoon että pystyy näkemään päähenkilössä itsensä tai jonkun jonka he tuntevat niin hyvin, että samastuminen mahdollistuu eikä päähenkilön olemus herätä lukunautinnon torppaavaa torjuntaa. Oikeastaan olisi mielenkiintoista kuulla, miten naiset ovat kokeneet tämän kirjan, onko Ask henkilönä heistä sympaattinen vai vastenmielinen ja onko hänen näkökulmansa empaattisesti ymmärrettävä. Kirjan päähenkilö ei varmasti ole sielunelämältään kaikkein tyypillisin mieshenkilö, mutta ei toisaalta ainutlaatuinenkaan. Monen kuoren alla tapahtuu asioita, joita mies ei tunnusta itselleenkään. Askin kamppailu, jatkuva jaakobinpaini, on yleisemmällä tasolla universaali kokemus, ehkä suorastaan yksi arkkityyppi, jossa puhuvat myyttiset ainekset. Raamatun Jaakob sanoi kamppailunsa jälkeen: “Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja silti olen elossa.” Jossain mielessä Ask Burlefot voisi kirjan lopussa sanoa samoin. Hän on itse ripustanut itsensä ristille ja noussut kuolleista.

Tarinansa kautta kirja pohtii syvällisesti moraalin ja paheen, hyvän ja pahan, oikean ja väärän sekä kauniin ja ruman välistä suhdetta. Kirjan vastaus näihin kysymyksiin ei ole yksiselitteinen, tai tavallaan on, mutta se ei ole helposti puettavissa yksinkertaisiksi sanoiksi. Pikemminkin voisi sanoa, että vastaus tavallaan on performatiivinen. Ask elää sen todeksi, vaikkei ehkä pystyisi määrittelemään sitä sanoin. Ei pystyisi eikä ehkä haluaisikaan, sillä tietyt kysymykset ihmisen mielessä ovat usein enemmän mielentiloja kuin todellisia kysymyksiä. Ja kun mielentila on mennyt, sitä ei enää ole. Mutta vastaus, joka syntyi, ei silti ole merkityksetön, eikä kysymys, johon vastattiin, vailla arvoa.

Miten seuraan helpoimmin Hypnozoneblogia ?

Helpoin tapa seurata tämän blogin päivityksiä on kenties käydä painamassa seuraa-nappia blogin fb-sivulla, jolloin saat tiedon päivityksistä omaan fb-syötteeseesi: klikkaa tätä: FB Hypnozoneblogi!

Jos haluat saada tämän saitin postauksista RSS-syötteen, kätevintä voi olla käyttää jotain RSS-lukijaohjelmaa. Hyvä ilmainen on esimerkiksi Feedreader . Sen saa osoitteesta https://feedreader.com/

Saadaksesi tästä blogista 15 uusinta postausta aiheesta riippumatta, kopioi RSS-lukijaasi URL

https://hypnozone.org/feed/

Jos haluat tilata vain osan postauksista, kopioi RSS-lukijaasi joku tai jotkut seuraavista URL-osoitteista:

hypnozone-blogi (Erkki Kauhanen) https://hypnozone.org/category/hypnozone/feed/

vierailijoiden blogiesittelyt https://hypnozone.org/category/guestblogs/feed/

kirjailija kertoo omastaan https://hypnozone.org/category/omat/feed/

(agnar myklen laulu punaisesta rubiinista sensuuri hypnozoneblogi)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *